Kantarelleja on löytynyt jo kesän aikana, herkkutatteja paikoin runsaasti ja ensimmäiset rouskut ovat nousseet metsiin. Nyt on hyvä hetki lähteä sieniretkelle ja opetella yksi uusi ruokasieni. Tämän vuoden kiinnostavin tulokas on sikurirousku, jonka aromissa voi olla curryn ja lakritsan vivahteita.
Sienestys on parhaimmillaan harrastus, jossa yhdistyvät luonnossa liikkuminen ja lähiruoka. Harrastuksen aloittaminen ei myöskään vaadi sitä, että suomalaisen metsän jokainen sieni pitäisi tunnistaa. Yksi uusi laji vuodessa riittää mainiosti. Kun sienen oppii tunnistamaan varmasti, seuraavana vuonna voi ottaa uuden tavoitteen.
– Sieniharrastuksessa ei tarvitse opetella kymmeniä lajeja kerralla. Kun opettelee joka vuosi tunnistamaan yhden uuden ruokasienen, sienituntemus karttuu vähitellen, Marttojen kotipuutarhan ja luonnontuotteiden johtava asiantuntija Tiina Ikonen sanoo.
Yksi sääntö on kuitenkin ehdoton: ruokapöytään kerätään vain sellaisia sieniä, jotka tunnistaa varmasti.
Valtakunnallista sienipäivää vietetään lauantaina 29. elokuuta 2026. Sen yhteydessä eri puolilla Suomea järjestetään sieninäyttelyitä, sieniretkiä ja ruokakursseja. Tapahtumat ovat hyvä tapa opetella tunnistamista käytännössä. Metsässä huomio kannattaa kiinnittää pelkän lakin sijaan koko sieneen – kasvupaikka, vuodenaika, lakin väri ja rakenne, heltat tai pillit, jalka, tuoksu sekä mahdollinen maitiaisneste muodostavat yhdessä tunnistuspaketin.
Aloittelijalle kokeneen sienestäjän kanssa tehty retki voi olla erityisen hyödyllinen. Sienikirjan kuvat ovat hyvä apu, mutta luonnossa sieni voi näyttää hyvin erilaiselta riippuen esimerkiksi iästä, säästä ja kasvupaikasta. Sikurirousku eli Lactarius camphoratus ei välttämättä pysäytä sienestäjää ulkonäöllään – sen lakki on yleensä vain muutaman senttimetrin levyinen ja väriltään punaruskea tai tummanruskea. Pinta on kuivan oloinen, ja lakin keskellä voi olla pieni nipukka.
Sikurirousku on Suomessa melko yleinen erityisesti Etelä- ja Keski-Suomessa, mutta pohjoisempana sitä tavataan harvemmin. Kasvupaikakseen se suosii kosteahkoja, sammaleisia havumetsiä ja erityisesti kuusivaltaisia metsiä. Sienen voi löytää muiden metsäkasvien joukosta melko vaatimattoman näköisenä, minkä vuoksi sen tuntomerkkien opettelu kannattaa.
Yksi ominaisuus kuitenkin tekee sikurirouskusta poikkeuksellisen – sen tuoksu.
Sikurirouskun tuoksu on voimakas ja mausteinen. Kuivattaessa aromi voimistuu entisestään, ja tuoksussa voi erottaa sikurin, curryn ja jopa lakritsan kaltaisia vivahteita. Sienen tunnistamista auttaa myös sen maitiaisneste. Kun sientä rikkoo, siitä erittyy runsaasti valkoista maitiaisnestettä, mutta pelkkään tuoksuun ei kuitenkaan pidä luottaa, vaan turvallinen tunnistaminen perustuu useiden tuntomerkkien yhdistämiseen.
Sikurirouskun kohdalla kannattaa siis katsoa ensin kasvupaikkaa ja ulkonäköä, tarkistaa heltat ja jalka, havaita maitiaisneste ja vasta sen jälkeen kiinnittää huomiota voimakkaaseen tuoksuun. Jos kokonaisuus ei täsmää, sieni jätetään metsään.
Sikurirouskun tunnistamista vaikeuttaa se, että metsissä kasvaa myös samannäköisiä rouskuja. Kangasrousku on yksi laji, johon sikurirouskua voi verrata – se on yleensä suurempi ja paksumpi, sen heltat ovat vaaleammat suhteessa lakin väriin ja myös tuoksu poikkeaa sikurirouskusta.
Sienestäjän ei kannata tehdä tunnistusta yhden piirteen perusteella, ja erityisesti ruskeiden rouskujen kohdalla useamman tuntomerkin tarkistaminen on tärkeää. Sienestyksen perussääntö pätee tässäkin: epävarmaa sientä ei syödä.
Rouskut tunnetaan Suomessa usein siitä, että ne pitää esikäsitellä keittämällä eli ryöppäämällä ennen käyttöä. Sikurirousku poikkeaa tästä – se on mieto ruokasieni, jonka voi kypsentää ilman ryöppäystä. Sienen voi pilkkoa suoraan pannulle, ja sitä voi käyttää monenlaisissa sieniruoissa. Sikurirouskun todellinen vahvuus tulee kuitenkin esiin kuivattaessa – kun sienen sisältämä vesi poistuu, sen mausteinen aromi tiivistyy. Kuivattua sientä voi tämän jälkeen käyttää rouheena tai jauhettuna mausteena.
Tässä kohtaa suomalainen sieniperinne saa yllättävän käänteen – sikurirouskua voi käyttää jopa vaniljajäätelön mausteena. Kuivattu sieni jauhetaan hienoksi ja sekoitetaan hieman pehmenneen vaniljajäätelön joukkoon. Sienen määrä pidetään maltillisena, jotta mausteinen aromi ei peitä jäätelön omaa makua.
Yhdistelmä kuulostaa erikoiselta, mutta sikurirouskun mausteinen ja hieman lakritsinen aromi tekee siitä kiinnostavan myös makeissa ruoissa. Sama sienijauhe sopii myös suolaisiin ruokiin, ja sitä voi käyttää esimerkiksi kastikkeissa, keitoissa ja levitteissä.
Kuivaaminen on yksi helpoimmista tavoista säilöä sienisatoa. Puhdistetut sienet leikataan ohuiksi viipaleiksi ja kuivataan sienikuivurissa tai lämpimässä ja hyvin ilmastoidussa paikassa. Sieni on riittävän kuiva, kun se on hauras ja napsahtaa poikki taivutettaessa. Jos sieneen jää kosteutta, säilyvyys heikkenee.
Kuivatut sienet vievät vain vähän tilaa. Tiiviissä astiassa ja valolta suojattuna ne säilyvät pitkään. Kuivaaminen sopii erityisen hyvin sikurirouskun lisäksi esimerkiksi tateille, suppilovahveroille ja mustatorvisienille. Kuivatun sienen voi myöhemmin liottaa vedessä ennen ruoanlaittoa. Vielä helpompaa on jauhaa se mausteeksi, jolloin pieni määrä riittää antamaan ruokaan voimakkaan metsäisen aromin.
Sienimetsään lähtiessä ei tarvitse tähdätä valtavaan saaliiseen. Tämän syksyn tavoitteeksi voi ottaa yhden uuden lajin. Kun sen tuntomerkit oppii kunnolla, seuraava sienikausi on jo helpompi.
Sienestämisessä olennaista on oppia tuntemaan oma ympäristö, sillä kun samanlaisissa metsissä liikkuu vuodesta toiseen, myös sienikauden rytmi alkaa tulla tutuksi ja ensimmäiset kantarellit, tatit ja rouskut kertovat osaltaan siitä, miten kesän sääolot ovat vaikuttaneet metsän satoon.
Ja joskus metsän kiinnostavin löytö ei ole suuri tai näyttävä. Se voi olla pieni ruskea sieni, joka tuoksuu currylta. Sikurirousku kannattaa painaa mieleen – etenkin jos tavoitteena on opetella tänä syksynä yksi uusi sienilaji.
