Yleisradio juhlii tänä vuonna 100-vuotista taivaltaan näyttävästi. Juhlavuoden huipennus nähdään lauantaina 5. syyskuuta Helsingin Veikkaus Arenalla järjestettävässä Yle 100 areenalla -suurtapahtumassa, joka kokoaa saman päivän aikana yhteen lastenohjelmia, televisiosta tuttuja kasvoja, kotimaisen musiikin kärkinimiä ja suomalaisen metallin legendoja.
Yle julkisti tiistaina lisää nimiä illan odotettuun Yle 100 Show’hun. Esiintyjäkaartiin liittyvät Käärijä, Mirella, Jenni Vartiainen, Erika Vikman, Diandra ja Lauri Mikkola, jotka täydentävät jo aiemmin julkaistua artistikattausta.
Jo ennestään esiintyjiksi oli vahvistettu JVG, Anna Puu, Hector ja Maria Ylipää, joten lavalle nousee poikkeuksellisen laaja kattaus suomalaisen pop- ja viihdemusiikin eri sukupolvia.
Illan housebändinä toimii kapellimestari Kalle Torniaisen johtama orkesteri. Suoran lähetyksen juontavat Jenni Poikelus, Sonja Kailassaari ja Mikko Kekäläinen.
Kello 19 alkava puolentoista tunnin mittainen juhlashow ei ole pelkkä konsertti – Ylen mukaan ohjelmassa käydään läpi suomalaisia yhdistäneitä televisiohetkiä sadan vuoden ajalta. Illan aikana nähdään välähdyksiä eri vuosikymmenien suosikkiohjelmista, ja Veikkaus Arenan lava muuntuu vuorollaan esimerkiksi Puoli seitsemän, Elämäni biisi, Vikin ja Köpin sekä Yle Urheilun studioiksi.
Yhtiö lupaa myös yllätyksiä, joiden tarkoituksena on muistella Ylen merkitystä suomalaisten arjessa ja yhteisissä televisioelämyksissä.
Juhlapäivä käynnistyy jo aamulla koko perheen tapahtumalla – Pikku Kakkonen ja ruotsinkielinen BUU-klubben järjestävät yhteisen kaksikielisen syntymäpäiväkonsertin, jonka teemana ovat 100-vuotissynttärit. Lavalla nähdään tuttuja lastenohjelmien hahmoja, kuten Nalle, Leikki-Heikki, BUU-Klumpen, Susanna, Iina, Jaakko, Lisa, Tika ja Jontti.
Mukana esiintyy myös Pikku Kakkosen Leikkiorkesteri, jota johtaa kapellimestari Tuomo Rannankari. Ylen mukaan ohjelmaan kuuluu lisäksi yllätysnumerona Haamun synttäriyllätys.
Areenan ovet avautuvat jo kello 10, ja ennen konserttia yleisö pääsee tapaamaan lastenohjelmista tuttuja hahmoja kuvaus- ja toimintapisteillä. Käytävillä liikkuvat muun muassa DJ-Jekku Ykkönen, Nakkirakki, Neponen, Riku Karvakuono ja Max majava sekä useita Pikku Kakkosen juontajia.
Konserttien lisäksi tapahtuma-alueelle rakennetaan Yle Katu, jossa yleisö voi tutustua Ylen ohjelmiin ja tuotantoihin.
Alueella on muun muassa kuvauspisteitä, mahdollisuus nähdä Ylen puvuston ikonisia esiintymisasuja sekä tavata ohjelmien tekijöitä. Vierailijat voivat ottaa myös tapahtuman omia Yle-siirtotatuointeja.
Päivän aikana alueella liikkuvat myös UMK:sta tuttu Jaakko sekä Yle Mixin Pyry, jotka tekevät suoria haastatteluja tapahtumasta.
Yle 100 Show’n jälkeen tunnelma muuttuu täysin, kun kello 21 alkaa RSO Metalliklassikot.
Radion sinfoniaorkesteri esittää suomalaisen metallin klassikoita uusina sinfonisina sovituksina kapellimestari Eero Lehtimäen johdolla.
Lavalle nousee seitsemän suomalaisen metallin tunnettua laulajaa: Antti Hyyrynen (Stam1na), Noora Louhimo (entinen Battle Beast), Marko Hietala (Tarot, entinen Nightwish), Timo Kotipelto (Stratovarius), Tomi Joutsen (Amorphis), Tony Kakko (Sonata Arctica) sekä Samy Elbanna (Lost Society).
Konsertti nähdään suorana Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa, minkä lisäksi se kuullaan Yle Radio 1:ssä.
Ylen satavuotisjuhlat eivät rajoitu televisioon ja areenalle – lapsille ja nuorille avataan 5.–11. syyskuuta erityinen Yle 100 -teemainen Roblox-maailma, jossa on luvassa artistiesityksiä, Ylestä tuttuja hahmoja, meemejä, pelejä, urheilua sekä Yle Summerin, Yle Mixin ja Yle Galaxin sisältöjä.
Virtuaalitapahtuma on suunnattu erityisesti 7–13-vuotiaille.
Yle 100 areenalla -tapahtuman liput ovat jo myynnissä Ticketmasterissa. Yhtiön mukaan kaikki tapahtuman lipputulot lahjoitetaan Mannerheimin Lastensuojeluliitolle.
Juhlapäivän kaikki ohjelmat nähdään suorina lähetyksinä Yle Areenassa. Yle 100 Show lähetetään myös TV1:llä, lastenkonsertti TV2:ssa ja metallikonsertti TV1:n lisäksi Yle Radio 1:ssä. Katsojat voivat osallistua iltalähetyksiin myös Yle Areenan chatin kautta.
Yle täyttää virallisesti 100 vuotta 9. syyskuuta 2026. Vuonna 1926 perustettu julkisen palvelun mediayhtiö on juhlistanut merkkivuottaan erilaisilla tapahtumilla ja ohjelmasisällöillä koko vuoden ajan. Syyskuun alun areenatapahtuma toimii juhlavuoden näyttävänä huipennuksena.
