Rosi
Laulaja-lauluntekijä Rosi on noussut kotimaisen popmusiikin kiinnostavimpiin nimiin omakohtaisilla, rehellisillä ja tunteita herättävillä kappaleillaan, joissa yhdistyvät tarttuvat melodiat, vahvat sanoitukset ja herkkyys. Vuonna 2024 julkaistu debyyttialbumi Mutta sä elät syntyi keskellä artistin elämän suurimpia menetyksiä. Vanhempien kuolema, avioero ja vuosia kestänyt suruprosessi muovasivat levystä yhden viime vuosien henkilökohtaisimmista kotimaisista popkokonaisuuksista. Albumi käsitteli surua, selviytymistä ja toivon etsimistä vaikeimpienkin hetkien keskellä, ja sen tekeminen oli Rosille samalla myös tärkeä osa omaa toipumisprosessiaan. Nyt artisti avaa urallaan uuden luvun. Tuore Niinku muut tytöt -single ennakoi toista albumia, jolla surun rinnalle nousevat naiseus, yhteiskunnalliset asenteet, itsensä hyväksyminen sekä rohkeus puhua ääneen aiheista, joista moni yhä vaikenee. Samalla Rosin tunnistettava popsoundi on saanut uusia sävyjä: tuotanto on aiempaa leikkisämpää ja kokeilevampaa, mutta kappaleiden ytimessä säilyvät edelleen vahvat tarinat, suuret tunteet ja halu herättää kuulijassa ajatuksia.
Tuoreessa haastattelussamme Rosi kertoo avoimesti matkasta, joka alkoi jo päiväkodissa ensimmäisistä esiintymisistä ja johti vuosia myöhemmin ammattiartistin uralle. Hän muistelee ensimmäisiä omia kappaleitaan, avaa uuden singlen syntytarinaa ja pohtii, miksi lapsuudessa kehuna kuultu lause ”et oo yhtään niinku muut tytöt” alkoi aikuisena tuntua tyttöyttä vähättelevältä kommentilta. Haastattelussa artisti puhuu myös oman elämänsä merkittävistä naisista, herkkyydestä voimavarana, tulevan albumin kantaaottavista teemoista sekä siitä, miksi hän uskoo musiikin voivan parhaimmillaan saada kuulijan tuntemaan, ettei tämän tarvitse kantaa elämän raskaimpia asioita yksin.
Mistä ja milloin sinun oma musiikillinen matkasi sai alkunsa, ja milloin tajusit, että haluat tehdä musiikkia ihan ammatiksi asti?
Mun musiikillinen matka alkoi jo päiväkodissa, missä yksi hoitajista huomasi, että tykkään kehitellä omia lauluja leikkien keskellä. Hän kysyi tahtoisinko laulaa yksin Jämsänkosken jokavuotisilla joulumarkkinoilla yhdessä säestäjän kanssa. Innostuin ajatuksesta. Muistan vieläkin miltä jouluinen tori näytti ja miten maagiselta esiintyminen tuntui; jännittävältä ja koukuttavalta. Siitä lähtien haaveilin musiikista ammattina, mutta määrätietoisin päätös tästä tapahtui lukiossa opinto-ohjaajan tapaamisessa, kun kysyttiin mitäs sinä tahtoisit isona tehdä. Ainoa selkeä vastaus tähän on ollut: laulaa.
Muistatko vielä sen ensimmäisen laulun, jonka olet koskaan kirjoittanut – mistä se kertoi ja millaisia tunteita sen luomiseen liittyi?
Muistan! Sen tein joskus 13-vuotiaana, se kertoi ulkopuolisuuden tunteesta ja siitä, kun muut ei oikein ymmärrä. Siinä laulettiin jotain takkuisesta tukasta ja eripari sukista haha! Mä olin kirjoittanut tekstin ja jättänyt sen jonnekin ja silloinen poikaystävä, joka oli taitava pianisti, oli säveltänyt sen ja esitti sen mulle yllätykseksi. Silloin mietin ekan kerran, että voisko oikeesti nää tekstit ja ajatukset olla ihan oikeita lauluja. Se oli tosi kannustava ja inspiroiva hetki.
Debyyttialbumisi Mutta sä elät (2024) syntyi elämäsi raskaimpien menetysten – vanhempiesi kuoleman ja avioeron – keskellä. Uusi single Niinku muut tytöt taas tuntuu soundiltaan ja teemaltaan todella voimauttavalta ja itsevarmalta. Tuntuuko, että olet tämän uuden musiikin myötä löytänyt taas sen elämänilon, joka koki kovia muutama vuosi sitten?
Ehdottomasti olen. Kirjoitin debyyttialbumia keskellä suruprosessia – osa lauluista oli valmiita vielä kun äitini oli elossa ja suurinosa valmistui vasta jälkikäteen. Albumiprosessi oli usean vuoden pituinen ja kuvasti paljon sitä mielenmaisemaa surutyön keskellä. Kuitenkin koin tarvetta sanoittaa etenkin itseäni varten toivosta ja valosta, mitä koen luontaisesti elämässä löytäväni. Levyn tekeminen oli terapeuttista. Vielä terapeuttisempaa on se, että nyt on tilaa muillekin tunteille ja ajatuksille kerrottavaksi.
Kerrot että lause ”et oo yhtään niinku muut tytöt” onkin aikuisena avautunut sinulle kehun sijaan tyttöyttä latistavana kommenttina. Mikä oli se tarkka hetki tai tilanne omassa elämässäsi, jolloin tämä ajatus kirkastui sinulle niin vahvasti, että päätit tehdä aiheesta kokonaisen kappaleen?
Yksittäistä hetkeä ei varsinaisesti tälle ollut. Muistan vain selkeästi nuorena toivovan olevani erilainen kuin muut tytöt. Ei varsinaisen yhteisöllinen kela. Aikuisena kun pohdin tätä ajatusta tunnistin sieltä, että kyse ei ollut niinkään oman ainutlaatuisuuden kokemisen tarpeesta vaan halusta ottaa hajurakoa omaan sukupuoleen tai sen tuomiin stereotyyppisiin oletuksiin. Ikään kuin olisin suhtautunut tyttöyteen häpeillen ja että tietynlaisena en voisi olla uskottava. Ne asiat mihin tunnuin pyrkivän ja haluavan olla oli aika maskuliinisia ja kovia. Esimerkiksi oma herkkyys oli joskus kova paikka itselle. Nykyään se on lempipiirteitäni.
Kun katsoo ympärilleen yhteiskunnassa tai sosiaalisessa mediassa, naisten välille rakennetaan usein tahallista tai tahatonta kilpailuasetelmaa. Miten uskot, että me voisimme arjessa paremmin tukea toisiamme ja päästä eroon tästä tarpeesta vertailla naisia keskenään?
Nimenomaan tuo on skenaario, mistä toivon, että päästään eroon ja ollaan ylpeydellä just niinku muut tytöt. Kilpailuasetelma tuntuu olevan aivan erilainen naisten keskuudessa kuin muilla sukupuolilla. Toivoisin, että osataan iloita ja tukea muiden menestystä, ihailla jokaisen omaa ja uniikkia kauneutta, puhua kauniita ja kilttejä sanoja huoneissa missä ei oo muita naisia ja etenkin niissä missä on, perehtyä naisvihaan ja asenteisiin naisia kohtaan ja reflektoida sitä oman elämän ja itsensä kautta sekä avointa ja kuulevaa keskustelukulttuuria.
Biisin tekstitasolla sanot haluavasi olla just niinku muut tytöt, koska tuntemasi naiset ovat upeita ja itsevarmoja, mutta silti uniikkeja. Keitä ovat ne omassa elämässäsi olevat naiset, jotka ovat toimineet tämän kappaleen suurimpina inspiraation lähteinä?
Ehdottomasti mun lauluntekijäkollegat (Anniina Timonen ja Mirva Malkamäki) sekä mun upeat ystävät, jotka uskaltaa elää oman näköistä elämää. Oon aina ihaillut myös äitini välitöntä energiaa ja kykyä hurmata koko huone pelkällä autenttisella energiallaan. Mutta joka päivä tulee hetkiä kun kohtaan upeita, inspiroivia naisoletettuja. Mun äitini opetti, että kauniit asiat kannattaa sanoa ääneen, koska ne antaa kuulijalleen enemmän kun kantajalleen – tätä oon yrittänyt tehdä ja esim. kehua tuntemattomia vaikka kaupan kassalla jos mulla tulee mieleen heistä joku positiivinen asia. Viimeksi näin tapahtui vaatekaupan kassalla, kun myyjä oli musta tosi kaunis ja halusin kertoa sen hänelle. Jokainen tällanen hetki on korjannu myös mussa jotain.
Mitkä artistit ovat olleet sinulle niitä kaikkein suurimpia esikuvia, joiden musiikki on muovannut omaa soundiasi, ja kenen kotimaisen tai ulkomaisen tekijän kanssa unelmoisit pääseväsi tekemään yhteistyötä tulevaisuudessa?
Ihailen Ellinooran, Vilma Alinan sekä Aliisa Syrjän tapaa katsoa ja sanoittaa maailmaa. Ulkomaisista artisteista oon nuoresta asti fanittanut Shakiraa, Tove Lo:ta sekä Charli Xcx:ää. Kaikilla heillä on oma tyylinsä tehdä musiikkia, mutta samanlaista anteeksipyytelemätöntä energiaa olemisessaan.
Kirjoitit “Niinku muut tytöt” yhdessä Anniina Timosen, Mirva Malkamäen sekä tuottaja Niko Lithin kanssa. Millaista oli käsitellä näin herkkää ja latautunutta aihetta biisinkirjoitussessiossa, ja syntyikö kappaleen tekstitys helposti vai vaatiko se pitkiä keskusteluja studion sohvalla?
Jotenkin ensimmäisen albumin kohdalla sitä viimeistään oppi sen, että parhaat laulut syntyy kun on auki. Sen takia sitä ei enää oikeastaan edes ajattele – sitä vaan antaa itsestään kaiken ja monesti se resonoi ja vapauttaa tunnelman.
Teet paljon yhteistyötä muiden lauluntekijöiden ja tuottajien kanssa. Mikä on sinulle tärkeintä silloin, kun astut studioon muiden ihmisten kanssa luomaan jotain uutta?
Tärkeintä itelle on olla valmistautunut. Tiedän aina mitä haluan tehdä niin, että johdan tilannetta ja avaan tekstiraakiletta tai ideaa niin, että muut saavat siitä kiinni ja inspiroituvat. Mulle on tärkeää pyrkiä luomaan myös tila, missä saa vapaasti pallotella ideoita ja on turvallista olla myös keskeneräinen ajatustensa kanssa.
Musiikkiala voi olla joskus aikamoista suorittamista ja aikataulujen noudattamista. Miten pidät huolta omasta luovuudestasi ja siitä, että laulujen kirjoittaminen tuntuu aina vapaalta ja aidolta?
Tätä opettelen päivittäin. En varsinaisesti ole perslihaksilla kirjoittaja eli laulut tarvii paljonkin luovuutta ja tilaa eikä parhaat ideat tunnu itsellä syntyvän istumalla vaan paperin ääreen koska tahansa. Ruokin luovuutta haahuilemalla. Metsä on ollut itselle paras paikka tähän. Asioiden äärelle pysähtyminen auttaa myös luovuudessa – ihan vaan katsella ja kuulostella kaikkea.
Debyyttialbumisi ”Mutta sä elät” julkaistiin syksyllä 2024, ja se oli koskettava, jopa melankolinen kokonaisuus elämän rajallisuudesta ja selviytymisestä. Miten koet oman soundisi ja ilmaisusi muuttuneen tuon debyytin jälkeen, kun astutaan kohti kakkosalbumia?
Toinen albumi on leikkisämpi ja kokeilevampi tuotannoltaan. Teksteissä kuullaan yhä kyllä voimaa ja isoja teemoja, mutta niissä kuuluu enemmän myös kantaaottavia sanoituksia. Mulle musiikki on tapa myös vaikuttaa, joten koen erittäin tärkeäksi, että se tulee läpi. Oli se sitten vaikuttamista siihen, että ihminen saa voimaa vaikeiden elämäntilanteiden keskellä tai sitten ottamalla kantaa yhteiskunnan asenteisiin. Mä olen siviilissä joskus liiankin myötäilevä ja joojoo -nainen, musiikin kautta pystyn sanomaan paljon enemmän ja paremmin asioita.
Tulevan albumin on kerrottu olevan sukellus nimenomaan omaan naiseuteesi ja siihen, miten koet maailman naisena. Onko tämä uusi luova suunta vaatinut sinulta enemmän rohkeutta tai itsesi likoon laittamista kuin debyyttilevyn tekeminen?
Toisen albumin tekeminen on vaatinut tietyllä tasolla enemmän uskaltamista. Tuntuu, että suru on teemana sellainen, missä saa empatiat puolelleen, mutta tiedostan, että kirjoittamalla naiseudesta ja ottamalla kantaa enemmän saatan sohaista ampiaispesää.
Kun teit ensimmäistä albumia, sinulla oli varmasti tietty kuva siitä, mitä artistisuus on. Nyt kun takana on kokonainen albumikierto ja uutta musiikkia syntyy, mikä on suurin oppi, jonka olet itsestäsi artistina matkan varrella löytänyt?
Tänä vuonna tulee 10 vuotta ihan ensimmäisestä singlestäni ja matka on ollut kyllä opettavainen. Tärkein seikka, minkä oon ymmärtänyt on, että en saa unohtaa omaa herkkyyttä. Se on ollut ja on tärkein työkalu itsellä tässä työssä.
Uusi single kuultiin ensimmäistä kertaa livenä Jyväskylän Popparissa 27. kesäkuuta. Miltä tuntui esittää näin henkilökohtainen ja voimauttava biisi ensimmäistä kertaa yleisölle, ja huomasitko kuulijoiden reaktioissa jotain erityistä juuri tämän biisin kohdalla?
Kaikki mun laulut on henkilökohtaisia, joten kyllä keikka aina tuntuu tosi intiimiltä. Niinku muut tytöt -biisin kohdalla oli ihana huomata ihmisten fiilistelevän mukana, vaikka laulu ei varmasti kaikille vielä ollut kovin tuttu. Vaikka sanoma on iso se on silti positiivinen ja mukanaan vievä poplaulu.
Keikkailu tuo laulut studion seinien sisältä todelliseen maailmaan. Miten paljon yleisön reaktiot ja keikoilla koetut hetket vaikuttavat siihen, millaista musiikkia haluat jatkossa kirjoittaa?
Asia mistä eniten saan kommentteja keikkojen jälkeen on, että ihmiset on itkeneet sekä tanssineet ja nauraneet. Ei välttämättä samaan aikaan, mutta keikan aikana. Niillä pääsee siis kokemaan koko tunteiden kirjon ja siitä oon erityisen ylpee. Musta on ihanaa, että keikoilla näkyy ikään kun elämä pienoiskoossa – kaikenlaisia tunteita ja vaiheita on. Rakastan esiintyä, vaikka samalla joskus jännitän sitä kamalasti. Mutta se yleensä katoaa heti kun eka laulu alkaa. Keikat muistuttaa myös siitä, että ne luvut mitä me katsellaan musiikin suoratoistopalveluista on ihan oikeita ihmisiä, joille ne laulut merkitsee välillä isojakin asioita. Tiedän useamman ihmisen, jotka ovat vaikka tatuoineet mun lyriikoita ihoonsa. Se tuntuu absurdilta ja sellaiselta, mitä se 13-vuotias minä ei ikinä ois uskonu tapahtuvan.
Jos saisit valita yhden tunteen tai ajatuksen, jonka toivot jokaisen tämän uuden kappaleen tai tulevan albumin kuuntelijan sydämeensä sulkevan, mikä se olisi?
Se ois varmasti se, että sä et oo yksin. Se tuntu olevan ekankin albumin teema, mutta vaan eri tilanteiden kautta kuvailtuna. Mä toivon maailmaan enemmän yhteyttä. Me lopulta painitaan jokainen aikalailla samojen asioiden kanssa täällä ja tunteet on universaaleja. Se helpottaa paljon kun oivaltaa, että tää mitä mä käyn nyt läpi on oikeastaan osa tätä ihmisenä oloa ja kyllä mut nähdään ja mua ymmärretään. Kyllä se jotain taakkaa harteilta ainakin vähän pudottaa.
Jos voisit palata ajassa taaksepäin ja antaa yhden neuvon sille Rosille, joka vasta haaveili debyyttialbumin tekemisestä, mitä sanoisit hänelle?
Mä sanoisin sille Rosille, että luota suhun. Luota sun energiaan ja valoon ja että sä tiedät kyllä mitä teet. Ja myös, että koskaan ei tulla valmiiksi. Ja valmius on oikeastaan aika hiton tylsää.
Kun katsot pitkälle tulevaisuuteen, millaisia suuria unelmia tai tavoitteita sinulla on vielä saavuttamatta artistina ja lauluntekijänä?
Kyllä mä haaveilen sellaisista maallisista saavutuksista, kuin vaikka radioiden soittolistaukset tai tiettyjen ikonisten keikkapaikkojen täyttäminen. Mutta eniten mä toivon, että saan tehdä tätä ja kokee merkitystä laulujen tekemisen kautta. Että laulut pysyy yhtä kiehtovina ja niiden kautta maailman tutkiminen tuntuu yhtä jännittävältä jatkossakin. Ja että jotkut jossain voi kokee niitä kuullessa, että mä tunnen just kans noin, ompa ihanaa etten oo ainut.
