Suomalaisten suhde ansiotyöhön on muuttunut merkittävästi viimeisten 15 vuoden aikana. Työ nähdään yhä useammin välineenä, jonka avulla mahdollistetaan muu elämä, eikä niinkään ihmisen identiteetin tai elämän tärkeimpänä sisältönä. Samalla vapaa-aika, omat kiinnostuksen kohteet ja työn ulkopuolinen elämä ovat nousseet aiempaa tärkeämmiksi.
Näin kertoo Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn tuore Arvo- ja asennetutkimus, jossa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä työn merkityksestä.
Peräti 61 prosenttia suomalaisista kertoo ansiotyön olevan ennen kaikkea keino rahoittaa muita, itselle kiinnostavampia aktiviteetteja. Muutos on huomattava, sillä vuonna 2010 näin ajatteli 47 prosenttia vastaajista. Kasvua on siis 14 prosenttiyksikköä.
Lähes yhtä moni, 56 prosenttia, sanoo työn olevan ennen kaikkea keino hankkia toimeentulo. Vuonna 2010 osuus oli 55 prosenttia, joten toimeentulon merkitys on pysynyt lähes ennallaan. Sen sijaan työn rooli muun elämän mahdollistajana on vahvistunut selvästi.
Samaan aikaan vain 14 prosenttia suomalaisista kertoo työn olevan niin mieluisaa, että tekisi sitä myös ilman taloudellista pakkoa. Vielä pienempi joukko kokee työn olevan ennen kaikkea kutsumus tai itseisarvo.
Työn merkitys ei kuitenkaan ole kadonnut kokonaan. Kysyttäessä, onko työ ihmisen elämän tärkein sisältö, 43 prosenttia suomalaisista on väitteen kanssa samaa mieltä ja 46 prosenttia eri mieltä. Tulos on lähes identtinen syksyn 2019 kanssa, jolloin samaa mieltä oli 41 prosenttia. Koronapandemian jälkeen työn arvostus ei siis ole romahtanut, vaan on palautunut suunnilleen pandemiaa edeltäneelle tasolle.
Pidemmällä aikavälillä muutos on kuitenkin nähtävissä. Vuonna 2010 lähes puolet suomalaisista, 47 prosenttia, piti työtä tärkeimpänä osana elämänsisältöä. Nyt vastaava osuus on laskenut 43 prosenttiin.
EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haaviston mukaan kyse ei ole siitä, että suomalaiset olisivat muuttuneet työnvieroksujiksi.
– Suomalaisten työmoraali ei ole romahtanut, mutta työn itseisarvo on heikentynyt. Työtä tehdään yhä useammin siksi, että se mahdollistaa muun elämän. Tämä on tärkeä havainto maassa, jossa hyvinvointivaltion rahoitus nojaa korkeaan työllisyyteen ja verotettavaan työhön, Haavisto sanoo.
Tutkimus paljastaa samalla suuret sukupolvien väliset erot. Selvästi työmyönteisimpiä ovat yli 65-vuotiaat. Heistä 72 prosenttia pitää työtä ihmisen elämän tärkeimpänä sisältönä ja vain 22 prosenttia on asiasta eri mieltä.
Toisessa ääripäässä ovat 26–35-vuotiaat. Vain 34 prosenttia tästä ikäryhmästä pitää työtä tärkeimpänä osana elämää, kun peräti 56 prosenttia on väitteestä eri mieltä. Myös 36–45-vuotiaista enemmistö, 53 prosenttia, suhtautuu väitteeseen kielteisesti.
Yllättävää kyllä kaikkein nuorimmat aikuiset eivät erotu kaikkein työkriittisimpänä ryhmänä. 18–25-vuotiaista 43 prosenttia pitää työtä tärkeimpänä elämänsisältönä, mikä vastaa koko väestön keskiarvoa. EVAn mukaan aineisto viittaa siihen, että käsitys nuorten yleisestä työnvieroksunnasta on liian yksinkertainen.
Työn merkitystä tarkasteltaessa käytännölliset syyt korostuvat. Peräti 61 prosenttia kertoo työn olevan keino rahoittaa muuta elämää, ja 56 prosenttia pitää sitä toimeentulon lähteenä. Lähes puolet, 46 prosenttia, kokee työn myös kansalaisvelvollisuutena, jonka kautta osallistutaan yhteiskunnan ylläpitämiseen esimerkiksi veroja maksamalla. Yhtä suuri osuus pitää työtä tärkeänä osana omaa identiteettiään ja itsearvostustaan.
Sen sijaan työn itseisarvo jää selvästi pienempään rooliin. Vain 28 prosenttia kokee työn tarjoavan suuressa tai melko suuressa määrin mahdollisuuden päteä, onnistua tai ”olla jotakin”. Ammatillisen kehittymisen ja oman osaamisen kartuttamisen tärkeäksi merkitykseksi nimeää 46 prosenttia vastaajista, mikä on vähemmän kuin vuonna 2010.
Myös työyhteisöjen merkitys näyttää jääneen odotettua pienemmäksi. Runsas kolmannes, 36 prosenttia, kokee työn tarjoavan paljon hyviä ihmissuhteita ja ystävyyttä. Toisaalta lähes kolmannes arvioi, ettei työ tuo juuri lainkaan yhteisöllisyyttä tai läheisiä ihmissuhteita.
Tutkimus kertoo myös suomalaisten muuttuneista odotuksista työelämää kohtaan. Työssä käyvistä 35 prosenttia haluaisi käyttää nykyistä vähemmän aikaa ansiotyöhön, kun vain kymmenesosa haluaisi tehdä enemmän töitä. Lisäksi 43 prosenttia ilmoittaa olevansa valmis tinkimään palkastaan, jos vastineeksi työaika lyhenisi ja vapaa-aikaa olisi enemmän.
Haaviston mukaan suomalaiset eivät tavoittele työn vähentämistä hinnalla millä hyvänsä, vaan tasapainoa.
– Suomalaiset eivät jakaudu yksinkertaisesti ahkeriin ja laiskoihin. He haluavat toimeentuloa, vapaa-aikaa ja mielekästä työtä yhtä aikaa. Talouspolitiikan kannalta olennainen kysymys on, miten työnteosta tehdään riittävän kannattavaa ja mielekästä tilanteessa, jossa työn ulkopuolinen elämä painaa vaa’assa aiempaa enemmän, hän sanoo.
EVAn Arvo- ja asennetutkimukseen vastasi 2 038 suomalaista 18–79-vuotiasta lokakuussa 2025. Tutkimuksen virhemarginaali on koko väestön tasolla noin 2–3 prosenttiyksikköä.
