Kuva - Silja Minkkinen
Uusi Pride-kampanja korostaa vapautta olla oma itsensä – kriitikot kysyvät, koskeeko sama periaate myös työntekijöitä, joita sitoo salassapitovelvollisuus ja jopa yli 20 000 euron sopimussakko
Helsinki Pride käynnisti maanantaina vuoden 2026 teemakampanjansa ”Vapaus kasvaa”, jonka tavoitteena on nostaa esiin sateenkaarinuorten oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, identiteetin etsimiseen ja itsensä ilmaisuun ilman syrjintää, ennakkoluuloja tai ulkopuolelta tulevaa painetta. Suomen suurimmaksi ihmisoikeus- ja kulttuuritapahtumaksi itseään kuvaava järjestö haluaa kampanjallaan herättää laajempaa yhteiskunnallista keskustelua siitä, millaisessa ympäristössä nuoret tänä päivänä kasvavat ja millaisia esteitä he kohtaavat matkallaan kohti aikuisuutta. Kampanjan julkaisu osuu kuitenkin ajankohtaan, jolloin järjestö on myös julkisen keskustelun kohteena aivan toisesta syystä: viime päivinä esiin nousseet tiedot uusista työsopimusehdoista ovat herättäneet kysymyksiä työntekijöiden sananvapaudesta, salassapitovelvollisuudesta ja työyhteisön avoimuudesta.
Helsinki Pride -yhteisön mukaan tämän vuoden teema muistuttaa siitä, ettei nuorten kasvurauhaa voida pitää itsestäänselvyytenä — järjestön mukaan monet sateenkaarinuoret joutuvat edelleen kohtaamaan syrjintää, kiusaamista ja ulkopuolisuuden kokemuksia niin kouluissa, harrastuksissa kuin sosiaalisessa mediassakin. Samalla yhteiskunnallinen keskustelu sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin liittyvistä kysymyksistä on viime vuosina kärjistynyt, mikä on lisännyt monien nuorten kokemaa epävarmuutta. Kampanjan tavoitteena onkin muistuttaa siitä, että jokaisella nuorella tulisi olla mahdollisuus etsiä omaa identiteettiään omassa tahdissaan ilman pelkoa leimautumisesta tai syrjinnästä.
– Vapaus kasvaa ei ole itsestäänselvyys, vaan se vaatii aikuisilta ja koko yhteiskunnalta tietoista tilan ja rauhan antamista, Helsinki Pride -yhteisön puheenjohtaja Matti Numminen toteaa kampanjatiedotteessa.
Järjestö perustelee kampanjan ajankohtaisuutta myös tutkimustiedolla — Helsinki Priden mukaan tällä hetkellä vain noin puolet sateenkaarinuorista kokee saavansa tarvitessaan apua ja tukea. Taustalla olevat tutkimukset maalaavat huolestuttavan kuvan nuorten arjesta. Vuonna 2025 peräti 62 prosenttia sukupuolivähemmistöihin kuuluvista ja 55 prosenttia seksuaalivähemmistöihin kuuluvista yläkouluikäisistä nuorista kertoi kokeneensa syrjintää koulussa tai vapaa-ajalla. Lisäksi huomattava osa sukupuolivähemmistöihin kuuluvista nuorista kertoi joutuvansa säännöllisen koulukiusaamisen kohteeksi. Järjestön mukaan luvut osoittavat, että turvallisen kasvuympäristön rakentamisessa on edelleen paljon tehtävää niin oppilaitoksissa, työelämässä kuin julkisessa keskustelussakin.
Vuoden 2026 kampanjan kasvoiksi on valittu kolme nuoren sukupolven vaikuttajaa, joiden Helsinki Pride katsoo edustavan erilaisia kasvutarinoita ja toimivan esimerkkeinä nuorille. Mukana ovat tamperelainen lifestyle-vaikuttaja ja sisällöntuottaja Ella Hautajärvi, queer-aiheisista kappaleistaan tunnettu artisti Asla Jo sekä muotialalla työskentelevä vaikuttaja Leevi Owie.
Kampanja näkyy kesän aikana laajasti katukuvassa, sosiaalisessa mediassa sekä Helsinki Priden yhteistyökumppaneiden kanavissa. Varsinainen Pride-viikko järjestetään kesäkuun lopussa, ja sen odotetaan keräävän jälleen kymmeniä tuhansia osallistujia eri puolilta Suomea. Viikon näkyvin tapahtuma on perinteinen Pride-kulkue, jonka osallistujamäärä on viime vuosina noussut yli sadantuhannen. Kulkue huipentuu Kaivopuistossa järjestettävään Puistojuhlaan, jossa nähdään useita artisteja ja esiintyjiä. Lisäksi ohjelmaan kuuluu muun muassa yritysjohtamiseen keskittyvä Business Forum sekä loppuunmyydyksi kerrotut Naistenbileet. Helsinki Pride kuvailee tapahtumaviikkoa paitsi juhlan myös yhteiskunnallisen vaikuttamisen foorumiksi.
Samaan aikaan kun järjestö korostaa kampanjassaan turvallisuuden ja hyväksynnän merkitystä, se on joutunut vastaamaan kysymyksiin uusista työsopimusehdoistaan. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Helsinki Priden uusissa työsopimuksissa työntekijöitä sitoo laaja salassapitovelvollisuus, joka jatkuu myös työsuhteen päättymisen jälkeen. Sopimusehdoissa on lisäksi määräys sopimussakosta tilanteissa, joissa salassapitovelvollisuuden katsotaan rikkoutuneen. Sakon suuruus voi olla jopa kuuden kuukauden palkkaa vastaava summa, mikä järjestöalan keskimääräisillä palkoilla tarkoittaisi yli 20 000 euroa.
Keskustelua on herättänyt erityisesti se, ettei salassapitovelvollisuudelle ole asetettu määräaikaa — käytännössä velvollisuus voisi siis jatkua vuosia tai jopa koko työntekijän eliniän ajan.
Työsopimusten ehdot ovat herättäneet myös laajempaa oikeudellista kritiikkiä, erityisesti huomiota on kiinnitetty siihen, että työntekijälle voidaan määrätä jopa kuuden kuukauden palkkaa vastaava sopimussakko tilanteessa, jossa työnantaja katsoo salassapitovelvollisuuden rikkoutuneen. Käytännössä kyse voi järjestöalan palkkatasolla tarkoittaa yli 20 000 euron taloudellista seuraamusta, mikä on monille työntekijöille erittäin merkittävä summa.
Kriitikoiden mukaan näin suuri sopimussakko yhdistettynä erittäin laajaksi tulkittavaan ja ajallisesti rajoittamattomaan salassapitovelvollisuuteen voi luoda työntekijöille pelotevaikutuksen, työntekijät voivat varoa kertomasta työpaikan ongelmista, johtamiskulttuurista tai työhyvinvointiin liittyvistä kokemuksistaan julkisuudessa pelätessään mahdollisia seuraamuksia.
Huomiota on herättänyt myös se, että salassapitovelvollisuudelle ei ole asetettu määräaikaa — käytännössä ehto voisi sitoa työntekijää vuosikymmeniä työsuhteen päättymisen jälkeen. Useiden oikeusoppineiden mukaan juuri tällaiset ajallisesti rajoittamattomat ehdot ovat niitä, joiden kohtuullisuutta tuomioistuimet voivat joutua arvioimaan erityisen tarkasti.
Keskustelussa on nostettu esiin myös perustuslailliset näkökulmat — vaikka työntekijä voi sopimuksella sitoutua suojaamaan työnantajan luottamuksellisia tietoja, perustuslaki turvaa samalla sananvapauden sekä oikeuden osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kriitikoiden mukaan jää nähtäväksi, kuinka pitkälle työnantaja voi sopimusehdoilla rajoittaa työntekijän mahdollisuutta kertoa kokemuksistaan tai osallistua julkiseen keskusteluun työpaikan toiminnasta.
Helsinki Pride on puolustanut sopimusehtojaan korostamalla, että niiden tarkoituksena on suojata luottamuksellisia tietoja, joita työntekijät saavat työssään organisaatiolta, asiakkailta tai yhteistyökumppaneilta. Järjestön johdon mukaan salassapitovelvollisuus ei ole tarkoitettu estämään työntekijöitä kertomasta omista kokemuksistaan tai työhyvinvointiinsa liittyvistä asioista. Samalla järjestö on kuitenkin todennut, että tilanteet ovat tapauskohtaisia ja että työntekijöillä on myös niin sanottu lojaliteettivelvollisuus työnantajaansa kohtaan. Juuri tämä tulkinnanvaraisuus on herättänyt osan keskustelijoista pohtimaan, kuinka selkeästi työntekijä voi ennakolta tietää, mikä kuuluu salassapidon piiriin ja mikä ei.
Ajallinen yhteys uuden kampanjan ja työsopimuskeskustelun välillä on herättänyt kysymyksiä siitä, miten järjestö sovittaa yhteen julkisesti korostamansa turvallisuuden, osallisuuden, avoimuuden ja kasvurauhan arvot sekä työntekijöihin kohdistuvat sopimusehdot. Keskustelua on voimistuttanut se, että vain vuosi sitten useat nykyiset ja entiset työntekijät kertoivat julkisuudessa kokemuksistaan työyhteisön ongelmista, tulehtuneesta ilmapiiristä ja johtamiskulttuurista.
Erityisen ristiriitaisena osa keskustelijoista pitää sitä, että juuri ihmisoikeuksia, yhdenvertaisuutta ja turvallisia tiloja korostava järjestö on päätynyt sopimusmalliin, jonka pelätään vähentävän avoimuutta ja työntekijöiden halukkuutta nostaa esiin mahdollisia epäkohtia. Kriitikoiden mukaan kysymys ei ole ainoastaan sopimusoikeudesta, vaan myös siitä, millaista toimintakulttuuria kansalaisjärjestöjen odotetaan edustavan.
Kannattajien mukaan kyse on kuitenkin kahdesta erillisestä asiasta. Heidän näkemyksensä mukaan nuorten hyvinvointia edistävä ihmisoikeustyö ja työnantajan oikeus suojata luottamuksellisia tietoja eivät ole keskenään ristiriidassa. Kriitikot puolestaan katsovat, että juuri ihmisoikeus- ja yhdenvertaisuustyötä tekeviltä organisaatioilta odotetaan tavallista korkeampaa avoimuuden ja läpinäkyvyyden tasoa.
Kela on ollut Helsinki Pride -tapahtuman tukikumppaneiden joukossa jo useiden vuosien ajan — osa somekommentoijista on esittänyt näkemyksiä, joiden mukaan julkisen sektorin toimijoiden osallistuminen Pride-yhteistyöhön pitäisi lopettaa tai sitä tulisi rajoittaa. Kritiikin ytimessä on ajatus siitä, että verorahoja ei tulisi käyttää tapahtumiin, joilla katsotaan olevan poliittinen tai ideologinen ulottuvuus.
Sosiaalisessa mediassa esitetyt kommentit ovat olleet osin hyvin jyrkkiä — osa keskustelijoista on suhtautunut järjestöön epäluuloisesti ja kritisoinut sen toimintaa laajemmin. Esimerkiksi eräs kommentoija on kuvannut järjestöä “hyvin hämäräksi” ja epäillyt, että “ei ole puhtaat jauhot pussissa”, viitaten epäluottamukseen organisaation toimintatapoja kohtaan. Toinen keskustelija on puolestaan esittänyt erittäin voimakkaan arvostelun, jossa järjestöä on kuvattu “fasistiseksi yhdistykseksi” ja että ”Neuvostoliitossakin oli helpompaa”. Yksi keskustelija on esittänyt kysymyksen: “Saatanallinen salakerho?”
Keskustelu tuskin päättyy lähiaikoina. Samalla kun Helsinki Pride kutsuu suomalaisia puolustamaan nuorten oikeutta kasvaa omaksi itsekseen ja rakentamaan yhteiskuntaa, jossa jokaisella on tilaa olla oma itsensä, järjestö joutuu myös vastaamaan kysymyksiin omista toimintatavoistaan työnantajana. Lopulta keskustelu tiivistyy laajempaan yhteiskunnalliseen kysymykseen: missä kulkee työnantajan oikeutetun luottamuksensuojan, työntekijöiden sananvapauden ja avoimen kansalaiskeskustelun välinen raja tilanteessa, jossa kyse on sekä työelämän pelisäännöistä että järjestöjen uskottavuudesta.
