Helena Marttila, Kuva: Jukka-Pekka Flander
SDP:n kansanedustaja Helena Marttila lataa suorat syytökset hallituksen suuntaan ja väittää, että lapsiperheköyhyyden kasvu Suomessa on seurausta tietoisista poliittisista päätöksistä.
Marttila tyrmää tulevan sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasen (kok.) puheet siitä, että lapsiperheisiin kohdistuneet leikkaukset olisivat olleet välttämättömiä valtiontalouden takia.
– Lapsiperheköyhyyden lisääminen ei ole mikään pakko. Se on seurausta tämän hallituksen arvovalinnoista, Marttila sanoo.
Kiistan ytimessä ovat hallituksen tekemät sosiaaliturvaleikkaukset, joiden Marttila väittää ajaneen jopa 30 000 lasta lisää köyhyysrajan alle.
Hänen mukaansa hallituksen perustelu siitä, että työllisyyden paraneminen korjaisi tilanteen, ei vastaa todellisuutta.
– Monissa lapsiperheissä vanhemmat ovat jo töissä, mutta palkka ei yksinkertaisesti riitä kattamaan arjen kuluja, Marttila huomauttaa.
Marttila kritisoi kovin sanoin myös hallituksen veroratkaisuja. Hänen mukaansa sama hallitus, joka vetoaa säästöpakkoon, on samalla keventänyt yritysten verotusta miljardiluokassa ja ohjannut satoja miljoonia yksityisiin terveyspalveluihin.
– Ei ole pakko ottaa köyhimmiltä ja antaa valmiiksi varakkaille, Marttila lataa.
Marttila nostaa esiin myös pitkän aikavälin vaikutukset. Hänen mukaansa lapsuudessa koettu köyhyys näkyy myöhemmin muun muassa heikompana terveytenä, hyvinvointina ja kasvavina yhteiskunnallisina kustannuksina.
Hän varoittaa, että lyhytnäköiset säästöt voivat tulla tulevaisuudessa kalliiksi.
– Lapsiin kohdistuvan politiikan vaikutukset näkyvät vuosikymmenien päästä. Näitä päätöksiä ei voi tehdä vain seuraavan budjettivuoden näkökulmasta, Marttila sanoo.
Hallitus on puolustanut linjaansa sillä, että työnteko on paras keino torjua köyhyyttä. Marttilan mukaan se ei kuitenkaan yksin riitä.
– Työ on tärkeää, mutta jos palkalla ei tule toimeen, tarvitaan myös toimivaa sosiaaliturvaa. Muuten perheet joutuvat mahdottomaan tilanteeseen, hän muistuttaa.
Marttilan ulostulo kiristää jälleen keskustelua hallituksen talouspolitiikasta – ja erityisesti siitä, kuka säästöjen hinnan lopulta maksaa.
