Työpaikoille on laadittu ensimmäiset valtakunnalliset suositukset tilanteisiin, joissa viranomaiset varoittavat drooniuhasta. Työntekijälle maksettaisiin palkkaa, jos hän myöhästyy tai joutuu jäämään pois töistä viranomaisen vaaratiedotteen vuoksi.
Työmarkkinajärjestöt ovat päässeet yhteiseen suositukseen siitä, miten työpaikoilla tulisi toimia drooniuhkatilanteissa. Työ- ja elinkeinoministeriön kolmikantainen työryhmä sai ohjeistuksen valmiiksi tiukassa aikataulussa.
Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT sekä Suomen Yrittäjät pitävät ratkaisua tärkeänä kokonaisturvallisuuden kannalta.
Suosituksen mukaan työnantajan tulisi maksaa palkkaa työntekijälle, joka ei pääse työpaikalle tai joutuu poistumaan työstä viranomaisen antaman drooniuhkaan liittyvän vaaratiedotteen vuoksi. Ohje koskee noin kolmen tunnin mittaisia poikkeustilanteita.
Työnantajajärjestöt korostavat kuitenkin, että kyse ei ole yksiselitteisestä juridisesta tulkinnasta.
– Varautuminen erilaisiin ulkoisiin uhkiin edellyttää mahdollisimman laajaa yksituumaisuutta. Tässä poikkeuksellisessa tilanteessa olemme mukana suosittelemassa palkanmaksua, vaikka juridinen näkemyksemme maksuvelvollisuudesta poikkeaa palkansaajien näkemyksestä, EK:n johtaja Ilkka Oksala sanoo.
KT:n toimitusjohtaja Henrika Nybondas-Kangas pitää saavutettua ratkaisua osoituksena suomalaisen työmarkkinajärjestelmän toimintakyvystä.
– Keskeiset työmarkkinajärjestöt osoittivat vastuullisuutta ja pääsivät tuloksiin nopeassa aikataulussa, Nybondas-Kangas toteaa.
Taustalla on toukokuussa Uudellamaalla annettu viranomaisen vaaratiedote, joka liittyi droonihavaintoihin. Varoitus oli voimassa noin kolme tuntia ja herätti keskustelua siitä, miten työpaikoilla pitäisi toimia vastaavissa tilanteissa.
Työryhmässä mukana olleet osapuolet sopivat myös, että jatkossa selvitetään malleja, joilla drooniuhkien aiheuttamia kustannuksia voitaisiin jakaa. Jos tilanteet yleistyvät, työnantajajärjestöt katsovat, ettei yksittäisten yritysten pitäisi joutua kantamaan koko taloudellista vastuuta.
– Jos drooniuhat lisääntyvät, ei ole oikeudenmukaista, että yksittäiset yritykset esimerkiksi Uudellamaalla tai Kaakkois-Suomessa vastaavat tilanteista, joihin ne eivät voi vaikuttaa, Suomen Yrittäjien johtaja Atte Rytkönen-Sandberg sanoo.
Suositukset perustuvat tämänhetkiseen uhkakuva-arvioon, ja niitä päivitetään tarvittaessa.

Hi, this is a comment.
To get started with moderating, editing, and deleting comments, please visit the Comments screen in the dashboard.
Commenter avatars come from Gravatar.