Suomalaismeloja Visa Rahkola voitti EM-alkuerät – jätti taakseen hallitsevan maailmanmestarin

Freestylemelonnan EM-kisa, kuva - Janne Mettälä

Freestylemelonnan EM-kilpailujen miesten alkuerät tarjosivat suomalaisittain loistavan tuloksen. Visa Rahkola oli päivän paras meloja Lieksan Neitikoskella.

Suomen Visa Rahkola nappasi miesten alkuerien voiton freestylemelonnan EM-kilpailuissa Lieksan Neitikoskella. Aurinkoisissa olosuhteissa käydyt alkuerät olivat kovatasoiset, ja jatkopaikka semifinaaleihin vaati lähes tuhannen pisteen suorituksia.

Rahkola onnistui tekemään kolme vahvaa ja monipuolista kisarunia, joista jokainen ylitti tuhannen pisteen rajan. Tulos nosti suomalaisen koko alkuerien parhaaksi melojaksi.

Rahkola jätti taakseen myös hallitsevan maailmanmestarin Tom Dollen.

– Huikea päivä kaiken kaikkiaan. On aika harvinaista herkkua napata voitto arvokisojen alkuerävaiheesta. Tämä teki varmasti hyvää itseluottamukselle, Rahkola kommentoi.

Suomalaismeloja ei kuitenkaan aio muuttaa suunnitelmiaan seuraaviin vaiheisiin.

– Mitään ei tarvitse lähteä muuttamaan. Samalla runilla lähden metsästämään lauantaille finaalipaikkaa.

Muiden suomalaismiesten kilpailu päättyi alkueriin. Tuomas Kaukola sijoittui 12:nneksi, Miika Sorjonen 16:nneksi, Olli Nyrhilä 19:nneksi ja Turkka Mutikainen 21:nneksi.

Kaukola kertoi olevansa tyytyväinen mahdollisuuteen kilpailla kotiyleisön edessä.

– Suoritus oli ok, mutta en ole täysin tyytyväinen. Kokonaisuudessaan jäi kuitenkin hyvä maku, sain meloa kotiyleisön edessä varmasti yhdessä maailman parhaassa kisapaikassa.

Myös Nyrhilä ja Sorjonen löysivät suorituksistaan positiivista.

Naisten sarjassa suomalaisilla on edelleen vahva edustus semifinaaleissa. Taru Terni lähtee jatkoon alkuerien kolmannelta sijalta, ja Outi Lahti sijoittui yhdeksänneksi. Juniorinaisten semifinaaleissa nähdään myös Nea Rautio.

Semifinaalit melotaan perjantaina. Kilpailussa melojilla on jälleen kolme yritystä, joista kahden parhaat pisteet lasketaan yhteen. Tavoitteena on paikka lauantain finaaliin, jossa kohtaavat Euroopan viisi parasta melojaa.