Voimakkaat tuulenpuuskat voivat aiheuttaa sähkökatkoja ja tietoliikenneongelmia eri puolilla Suomea. Operaattorin valvomo näkee häiriöt lähes reaaliajassa ja aloittaa korjaukset välittömästi.
Perjantaille ennustetut voimakkaat myrskypuuskat voivat aiheuttaa ongelmia myös suomalaisissa verkkoyhteyksissä. Pahimmillaan kaatuva puu voi katkaista sähkölinjan, jolloin tukiasema menettää virran ja mobiiliyhteydet heikkenevät.
Operaattori DNA kertoo, että häiriötilanteet havaitaan sen valvomossa lähes heti.
– Kun myrsky aiheuttaa vaurion, tieto häiriöstä välittyy DNA:n valvomoon lähes reaaliajassa. Tämän jälkeen selvitetään häiriön syy, laajuus ja nopein tapa palauttaa palvelu, kertoo DNA:n palvelunhallintakeskuksen osastopäällikkö Visa Urpelainen.
Moni häiriö jää asiakkaalta kokonaan huomaamatta. Osa vioista korjautuu automaattisesti tai etänä jopa alle minuutissa. Tarvittaessa liikennettä voidaan ohjata varmistaville reiteille.
Tukiasemissa on myös omat varajärjestelmänsä. Ne voivat toimia sähkökatkon aikana akkujen varassa keskimäärin noin kolme tuntia tai jopa pidempään.
Myrsky voi kuitenkin vaikeuttaa korjaustöitä merkittävästi. Kaatuneet puut, ukkoskuurot ja vaikeakulkuinen maasto voivat hidastaa asentajien pääsyä vikapaikoille.
– Kova tuuli, sade ja ukkonen tekevät kenttätyöstä haastavaa. Yksittäinen kaapelivaurio tai tukiasemavika voi pahimmillaan kestää useita tunteja tai jopa vuorokauden, jos olosuhteet estävät korjaamisen, Urpelainen sanoo.
DNA muistuttaa asiakkaita siitä, ettei lyhyistä myrskyn aikaisista yhteyskatkoista tarvitse heti ilmoittaa. Häiriöt ovat usein jo operaattorin tiedossa ja korjaustoimet käynnissä.
– Myrskyssä maltti on valttia. Kannattaa odottaa hetki ja seurata tilannetta. Yhteyttä kannattaa ottaa vasta, jos ongelma jatkuu myrskyn laannuttua, Urpelainen neuvoo.
DNA:n valvomo Lahdessa seuraa ympäri vuorokauden yhtiön mobiiliverkkoa, laajakaistayhteyksiä ja puhelinliikennettä. Myrskytilanteissa valvomon rooli korostuu, sillä useita häiriöitä voi syntyä samanaikaisesti eri puolille Suomea.
Pitkittyneiden sähkökatkojen aikana verkon toimintaa voidaan turvata esimerkiksi vähentämällä tukiasemien energiankulutusta. Tämä voi hetkellisesti hidastaa datayhteyksiä, mutta auttaa säilyttämään kriittiset palvelut, kuten hätäpuhelut.
Operaattorit tekevät suurhäiriöissä myös yhteistyötä keskenään, jotta varavoimaa ja henkilöstöresursseja saadaan sinne, missä niitä eniten tarvitaan.
DNA kertoo seuraavansa sääennusteita etukäteen ja varautuvansa poikkeuksellisiin sääilmiöihin yhdessä viranomaisten ja muiden toimijoiden kanssa.
