17-vuotias tyttö tuotiin ambulanssilla Malmin sairaalaan yli kahden promillen humalassa.
Muutamaa tuntia myöhemmin hän oli sairaalan läheisessä pusikossa kolmen tuntemattoman miehen seurassa. Kyseiset henkilöt olivat yli 30-vuotiaita ja ulkomaalaistaustaisia. Siellä hän joutui törkeän väkivallan kohteeksi: häntä pidettiin kiinni ja riepoteltiin, ja hänet pakotettiin suojaamattomaan seksiin, mukaan lukien emätin-, anaali- ja suuseksiin. Tapahtumia myös kuvattiin. Vartija keskeytti tilanteen, mutta seurue siirtyi jatkamaan toiseen paikkaan.
Myöhemmin tyttö kertoi viranomaisille tulleensa raiskatuksi.
Nyt sekä käräjäoikeus että hovioikeus ovat päätyneet silhen, ettei kyseessä ollut raiskaus. Oikeuksien mukaan tyttö ei ollut niin pähtynyt, ettei olisi voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Videotallenteiden perusteella hän käveli omin jaloin, keskusteli, odotti seurassa ollutta miestä ja liikkui omatoimisesti.
Normaalin ihmisen oikeustajun näkökulmasta se vaikuttaa kuitenkin erittäin epäoikeudenmukaiselta.
Tapaus nostaa esiin kysymyksen, johon yhteiskunta ei ole vieläkään löytänyt tyydyttävää vastausta: miksi suomalainen oikeus ei ole tyttö- ja nais uhrien puolella?
Tyttö oli alaikäinen. Hänet oli juuri tuotu päivystykseen voimakkaan päihtymyksen vuoksi. Hän puhalsi 2,05 promillea. Hänellä oli paha olo. Silti oikeus katsoi, että hänen toimintakykynsä riitti suostumuksen antamiseen.
Oikeudellisesti ratkaisevaa ei ollut promillemäärä vaan käyttäytyminen. Vaikuttaa siltä, että uhrin on ensin opiskeltava oikean uhrin rooli, sillä pelkkä alaikäisyys, sairaalakunto, yli kahden promillen humala ja fyysisen väkivallan merkit eivät vielä takaa sitä, että hänen katsottaisiin olleen kykenemätön antamaan suostumustaan.
Moni vanhempi kysyy nyt samaa: jos oma 17-vuotias lapsi kuljetetaan ambulanssilla sairaalaan pahoinvoinnin vuoksi, pitäisikö kolmen aikuisen miehen todella voida tulkita hänen olevan sellaisessa kunnossa, että hän kykenee tekemään harkittuja päätöksiä useista seksuaalisista teoista metsikössä? Ja jos näin on, miksi hän joutui myös fyysisen väkivallan kohteeksi, jos hän kerran ’antoi suostumuksensa’?
Nyt hänen pitää maksaa vastapuolen oikeudenkäyntikuluja – hän joutuu korvaamaan valtiolle yli 16 000 euroa.
Tilanne näyttää nurinkuriselta. Ensin alaikäinen kertoo tulleensa raiskatuksi. Sen jälkeen kaksi oikeusastetta toteaa, ettei rikosta kyetty näyttämään toteen. Lopputuloksena nainen jää ilman oikeudellista tunnustusta kokemukselleen ja lisäksi merkittävän laskun kanssa.
Ja silloin syntyy vaarallinen tunne: etta vaikka olisit alaikainen, vaikka olisit yli kahden promillen humalassa ja vaikka päätyisit sairaalasta pusikkoon kolmen väkivaltaisen aikuisen miehen kanssa, oikeus ei välttämättä näe sinua rikoksen uhrina.
Onko juuri siinä hetkessä kyse toisesta uhriutumisesta – tällä kertaa oikeusjärjestelmän käsissä?
